Olin suruni äärellä yksin.

Ja samaa en soisi sinulle.

Oma surutarinani alkoi vuonna 2005, kun isäni menehtyi oman käden kautta. Perustin hautausurakointiyrityksen tarjoamaan ihmisille sellaista tukea, jota en omassa kokemuksessani saanut. Suruterapeutin työ on polkuni luonnollinen jatkumo.

 

Hautausurakoitsijana sekä sururyhmien ohjaajana olen kohdannut runsaasti läheisensä menettäneitä. Olen saanut nähdä, kuinka avoin läsnäolo ja luottamuksellinen rinnalla kulkeminen auttaa surussa selviytymistä monin eri tavoin. Olen todistanut tätä sekä asiakkaitteni että itseni kohdalla.

Uskon, että elämässä ei ole sellaista asiaa, josta tarvitsisi selvitä yksin. Keskustelu toisen ihmisen kanssa on paras apu elämän kriiseissä ja muissa kuormittavissa tilanteissa.

Kun en tee töitä, minut pitää kiireisenä ja hyvinvoivana perhe, koirat, kissa sekä kuntosali.

Koulutukseni ja kokemukseni surun parissa:

  • lyhytterapeutti, erityispätevyys, kognitiivisen terapian menetelmät 2022

  • kriisityöntekijä

  • puhuja ja kouluttaja 

  • kokemusasiantuntija Surevan kohtaaminen -hankkeessa

  • sururyhmien ohjaaja

  • vertaistuen koordinaattori, ITRO-hanke 2021-2022

  • debriefing ohjaaja

  • hautausurakoitsija vuodesta 2010


Kuuntele Terapeutin sohvalla -podcast-jakso, jossa vierailin toukokuussa 2020.