Sanoja surulle
(lainatessa lähde suruterapia.fi mainittava)
Aika
Suruni.
Jaoit maailmani kahteen aikaan.
Ennen ja jälkeen.
Ja silti huomaan, ettei aikaa ole.
Ei ole aikaa
siitä, kun rakastin.
Yhä rakastan
yhtä paljon
tai enemmän.
Eikä hän mennytkään minnekään,
koska on ajatuksissani,
mukanani,
koko ajan,
enemmän tai vähemmän.
Aika ei saa yhteyttä katoamaan.
Eikä yhteistä hyvää.
Minussa hän nauraa nytkin.
Tekee ne asiat, jotka aina teki.
Kannan mukanani ihmistä,
joka on tässä,
vaikka katsoisi olan yli
kuinka kauas tahansa.
Aikaa ei ole.
Se ei ottanut mennyttä pois.
Ihmistä pois.
Rakkaus on.
Vain rakkaus on.
Vettä
Sinä olet vettä, suruni.
Tulet kuin tsunami.
Tulvit pitkään
ja voimallasi
menet ja tulet,
menet ja tulet.
Minä olen merenpohja,
jonka hiekkaan aaltosi
hiovat uusia kuvioita.
Annan sinun virrata vapaana,
jotta et tekisi onkaloihini pesää,
ja pysyvää vahinkoa.
Vaikenet vielä pieneksi puroksi.
Kevyeksi kesäsateeksi kasvoille.
Sellaiseksi, jonka alla haluaa hymyillä.
Minä en huku.
Minusta pidetään kiinni,
kunnes osaan kellua.
Pääni yllä pidetään sateenvarjoa,
kunnes pisarat eivät enää saa
polvistumaan painonsa alla.
Silloin minä nostan kasvoni
kohti taivasta ja nauran.
Ihan niin kuin ennen.
Valoa
Tänäänkin
monta valon pilkahdusta
sinussa, suruni.
Huomenna ehkä hämärää.
Tiedän, tässä on hyvä olla.
Valo tulee kun on pimeintä.
Värjää mustasta harmaan.
Harmaassa
hiljalleen
erottuvat
elämän värit.
